11. tammikuuta 2010

Päätin aloittaa tämän vuoden tekemällä ihan oikean kunnon postauksen ja kun materiaalia tekemisistä on + pari tuntia aikaa, niin eiköhän siinä jo reseptin ainekset olisi kasassa. Olo on vain hirvittävän väsynyt, mutta toivon tämän naputtelun piristävän edes rahtusen verran.

Joku ehkä muistaakin, kun syksyllä mainitsin Kalmankujalla olevan ehkä tarvetta kylphyhuoneelle. Hanke on edistynyt jo ihan mukavasti, sillä ostin sitä varten kalusteet. Ne ovat tuollaiset perus-halpis-malliset ja samanlaiset löytyvät aika monestakin nukkekodista. Sellaisenaan ne eivät mielestäni olisi istuneet taloon, ei sitten mitenkään, joten armottomalta viilaukselta, kittaamiselta ja maalaamiselta ei voinut välttyä.

Muistin tällä kertaa ottaa ennen-kuvat, niin on tämä muutoksen määrä paremmin todettavissa.
Siispä tässä ensinnä alkuperäisenä...





... ja tällaiset niistä sitten tuli:


Olen kyllä tyytyväinen lopputulokseen, ja mikä parasta, keksin mielestäni ihan loistotekniikan tehdä ruostetta ja kulunutta pintaa. Altaan koversin käytännössä uudelleen mattopuukon ja siloitteen avulla, ja lisäsin tietysti viemäriaukonkin.

Vessanpytty oli ihan liian hieno ja nykyaikainen, joten sahasin takaosan pois. Mallia otin röyhkeästi Villa Marengin vastaavasta. :) Tosin aion jatkaa ideaa vähän pidemmälle, sillä teen tuohon vielä yläosan (mikälie huuhtelupönttö se onkaan...?). Tästä kuvasta (eikä aiemmastakaan) ei näy, että irrotin ruskean puuosan pohjasta kokonaan. Tarkoitus on tehdä/löytää ammeeseen jotkin nätit jalat, mielellään tassujalat tottakai. Pinnoitin uudelleen koko ammeen, sotkin, hioin, maalasin ja niin edelleen ja kyllä se siltä alkaa näyttää kuin kuuluukin, eli rähjäiseltä. Olisi sen sotkemisen kanssa voinut mennä vielä överimmäksikin ehkä.

Seuraavana olisi vuorossa itse huoneen käsittely. Lattian revin jo irti, mutta toistaiseksi siinä onkin kaikki tähän mennessä. Seuraavan kerran palaan ehkä niissä merkeissä asiaan. :)

8 kommenttia:

  1. Kertakaikkisen karmivan ihanat kalusteet, juuri sellaiset kuin Kalmankujalla pitää olla!!

    Minusta on ihan huippua nähdä, miten erilaisia ilmeitä samanlaisesta kalustesetistä toiset saavat loihdittua!! :) Minullakin oli alunperin tarkoitus tehdä yläsäiliö Marengin pönttöön, mutta tilan puute tuli vastaan :)

    VastaaPoista
  2. Nam!! Huippu törkeän kökköiset :D Ihanat!!!

    VastaaPoista
  3. ihanan kulhataneet. onnistuit hyvin kadottamaan uutuuden kiillon :D

    VastaaPoista
  4. Upeaa työtä. Sulla on kyllä mainio projekti, näkemystä ja taitoa toteuttaa se. Ihailen. :)

    VastaaPoista
  5. Mukava kuulla sinusta ja hyvää alkanutta vuotta!
    Aivan törkeän kammottavat kalusteet! Kamalan homman olet niiden kanssa tehnyt. Itsellä on samat ja olen tuunaillut niitä (en kyllä tähän suuntaan), mutta eivät ole vieläkään tyydyttävät. Ihan kuin tuon lavuaarin kansikin olisi jotenkin sulanut. Hienot!

    VastaaPoista
  6. Kiitos kiitos, melkein taas punastellen lueskelee näin ylistävää palautetta, heh :D

    VastaaPoista
  7. Nämä on huippuhienot - todella aidon oloiset.

    VastaaPoista
  8. siis vau istuvat varmasti nukkekotiisi kuin nenä silmään!
    upeat!


    T. Liisa :)

    VastaaPoista