27. helmikuuta 2011

Tämän päivän aurinkoinen ja lämmin ilma lupailee kevättä, jes! Kyllästyin talveen jo joulun jälkeen, joten on hurjan energinen olo heti kun aurinko hiukankin pilvenraosta pilkahtaa. Vaikken nyt käy töissäkään, tuntuu ettei vuorokauden tunnit riitä siltikään kaikkeen mitä haluaisi tehdä. Koko helmikuun olen lusmuillut ja kehtaan myöntää että se on ollut aivan mahtavaa! Viimeksi lomailin kuukauden kesällä 2008, siksikin on tuntunut luksukselta elellä luontaisten unirytmien mukaan ja tehdä asioita kellosta riippumatta.

Yeah, mutta sitten varsinaiseen päivän aiheeseen. Kahvilaan näpersin tuommoiset upeat laitteet  (alempi kuva), nappulat puuttuu vielä, koska mietin vielä miten teen ne. Suttasin myös vähän kaikkea leimasinmusteilla, ja kun niillä alkaa tupputtelemaan niin on vaikea lopettaa. Veikkaan ettei terveystarkastaja päästäisi nuhteetta tätä keittiötä, mutta pakkohan vähän on patinaa olla, onhan?


Vasemmalla parila pihvien ja pekonien käristämiseen (huomatkaa rasvakouru alla!) ja oikealla rasvakeitin. Rasvakeittimessä ei ole vielä koria, ainoastaan hämäykseksi kahva. :D Mallia otin entisen työpaikan laitteesta, niin hyvin kuin ulkoa muistin. Tästä kuvasta ei hyvin näy, mutta parilan jalat on itseasiassa insuliinipiikin muovisuojuksia, jotka pätkäisin sopivan mittaisiksi. Ovat kyllä käteviä pikkuosia, ja niitä siskolta kertyykin mielimäärin.


Olen harkinnut hankkivani scenic water-vesiainetta, kun monessa blogissa on näkynyt kuinka upeita juttuja sillä saa aikaan... sen avulla onnistuisi varmaan taikoa öljytkin tuohon keittimeen.

13. helmikuuta 2011

Pari juttua alkaa olla ihan kohta valmiina. Toiselle seinälle tulee tämäntyyliset työtasot, jossa vasemmalla on tilaa parilalle ja rasvakeittimelle, keskellä on vetolaatikosto kylmäsäilytykseen ja oikealla nurkassa syvä tiskiallas. Altaan hana, laatikoston moottorin nappulat ja muut laitteet on vielä tekemättä. Samoin ilmastointilaitteet katosta odottaa tekijäänsä. Takaseinälle on tulossa hieman lisää kaakelia ja/tai rosteripintaa, ruokalistataulut, hyllyjä astioineen ja sen sellaista.


Toinen puoli kahvilasta asettuu suunnilleen näin. 
Toiselle puolelle mahtuu (punaisen seinän viereen) pari loossia pöytineen.


Tiskin eteen ajattelin tehdä kaksi tai kolme baarijakkaraa, 
tiskin päälle mahtuu pieni vitriini  ja varmaan myös pirtelökone ynnä muuta asiaan kuuluvaa...  
Tiskin tason reuna ei jää ihan tuollaiseksi, nythän se on aika ruma. 
Sellainen kromireuna olisi hieno, mutta mikään tähänastisista kokeiluista ei oikein ole toiminut. Maalasin sen nyt toistaiseksi vain hopealla.


Jeps, palailen kun homma edistyy. :)

9. helmikuuta 2011

Lisääntynyt vapaa-aika (ts. työt loppuivat) on poikinut vihdoin uutta näytettävää minirintamallakin. Kalmankujalle rykäisin loppujen lopuksi yhtenä iltana koko pihaa reunustavan aidan, johon sain myös kytkettyä viime vuoden puolella tekemäni portin. Jee! Piha on varsinainen sekamelska, johon pitäisi pureutua jossakin vaiheessa. Kuistilta puuttuu kattokin... 

Nyt on vain niin, että kaipasin välillä jotakin toisentyylistä tekemistä ja siksipä aloinkin toteuttaa pitkäaikaista haavettani. Siitä alustavia kuvia hieman alempana.


Kyseessä on tällainen roombox-tyyppinen, yhden huoneen mini-projekti. Sisälle on aikomus rakentua kahvila/pikaruokala, johon havittelen 50-luvun american diner-henkeä. Esikuvia ei ollut vaikea löytää, enemmän ongelmaksi tulee se, miten toteuttaa kaikki osaset...


Tällä hetkellä valmiina on vasta lattia ja tuo ylläoleva seinä. Lattia on kittiä/tasoitetta, johon raapustelin lattialaatat ja sen jälkeen maalasin ruudut akryyleillä joka toisen mustalla ja joka toisen valkoisella. Tarkoituksella lattiassa on lohkeamia ja kulumaa, koska ajattelin sen tuovan sopivan rähjäistä tunnelmaa. (tai no jos rehellisiä ollaan, niin en vain osaa tehdä siistiä ja kiiltävää jälkeä)

Seinään tein pahvikaakelit, alaosa on pahvia ja listat grillitikkua. Noiden pikkuruisten kaakeleiden asettelussa pinsetit osoittautuivat korvaamattomiksi apulaisiksi.


Toivottavasti teille lukijoille ei ole kovin suuri pettymys tämmöinen tyylisuunnan vaihdos. :)

Translation:
Lately I have done fences all over the yard. I'm kind of bored to my old dollhouse so I started to do new project. It's roombox where i'm going to build 50's american diner-style fastfood place. This is my longtime dream and I think now is right time to do it. :) Otherwise, welcome to the new followers!