5. toukokuuta 2015

Noniin, tässä lupaamani postaus Kalmankujan kunnostustöistä!
Eteisaula näyttää nyt tältä. Vanha pahvinen portaikko on mennyttä ja tilalla on tämä. Kaiteet on tarkoituksella hieman vinksallaan, arvelin sen sopivan paremmin Kalmankujan henkeen. Seinille tuli puolipaneeli, muutama lista puuttuu vielä ovenkarmeista. Lattia meni myös vaihtoon, koko alakerrassa on nyt yhteneväinen musta ja kulahtanut "lautalattia".



Vaan tässä oli vasta puolivoittoa, sillä portaat ullakolle ovat vielä kesken. Eteisen seinillä oli alunperin punainen tapetti, mutta mielestäni tämä on aika kiva. Tätä sai sotkea ihan kunnolla. Alkuperäinen väri oli siis mustavalkoinen, heh! Tein myös paneloinnin uusiksi tuohon yläosaan, tällä kertaa vaakatasoon. Sekin on maalattu mustaksi ja hiottu kuluneeksi. Minulla on joitakin suunnitelmia muutoinkin tähän ullakkokerrokseen. Siinä ei ole ollut kattoa pitkään aikaan, koska en saanut sitä pysymään paikoillaan. Se romahti aina, kun kissa oli riittävän monta kertaa kiipeillyt sen päällä ja pitänyt ponnistusalustana. En ole viitsinyt sitten enää edes kiinnittää sitä takaisin saranoilleen. Ulkovuoraus muutoinkin on kohennuksen tarpeessa. Työtä siis riittää vielä pitkälle. Mahdanko koskaan päästä siihen pelkkään sisustusvaiheeseen?



Tässä taas on hella. Ja keittiö. Hain tähän viktoriaanista henkeä ja pidän kovasti syvennyksestä ja hellan takana olevista kaakeleista. Vietin ensin tuntikausia pinterestissä tutkimassa viktoriaanisia keittiöitä, jotta keksisin mitä tekisin tänne. :D Tästä kuvasta ei ehkä saa parasta käsitystä, mutta kaakelit ovat siis mustaruskeakuvioiset. Ne on tehty pahvista, jonka päälle liimasin kaakelikuvioisen tulosteen, maalasin vesiväreillä sopivan väriseksi ja lopuksi lakkasin. Lopputuloksena sain arkillisen kaakeleita saksittavaksi ja liimattavaksi paikoilleen!




Vetimet on tehty hammastikusta, jonka ympärille kiersin paperia, tanko on grillitikku, jonka päät on tehty samalla menetelmällä. Kaarevat jalat taas on yhdestä tuolista katkaistu. Syvennyksen vieressä olevan tyhjään kohtaan tulee tiskiallas. Ja sitä listoittamista, sitä riittää...


Lisäksi olen syksyn/talven aikana askarrellut joitakin pikkuesineitä ja täydennystä kirjastoon, mutta niistä nyt ei ole vielä kuvaa näyttää. Tällainen tilannekatsaus kuitenkin tällä kertaa!

Ja apuri oli mukana kuvauksissa, totta kai. :)

16 kommenttia:

  1. Apua, kissa keittiössä! Kääk miten vaarallisen näköistä touhua jättiläiskissan kanssa :-D
    Hui miten hurrrrmaava talo! Mahtavat yksityiskohdat, en tajua, että olet osannut tehdä hellankin itse! Ääh ja lääh, kuolaan ihanan talosi kuvien äärellä. Miten inspiroivaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, tuo jättiläiskissa änkeää kyllä ihan jokaiseen koloon mihin mahtuu. :D

      Poista
  2. Aivan mielettömän hieno! Asuisin itsekin tuolla! Ja tämän olen tainnut joskus täällä sanoakin :D

    Viktoriaaniset keittiökuvat ovat tuttuja. Niitä on tullut selailtua moneen kertaan, mutta omaan kotiin on pakko hakea inspistä uudemmista aikakausista, koska viktoaanisella ajalla keittiöihin ei juuri taidettu panostaa. Mutta vanha ja kulunut ja vähän likainenkin näyttää niin hienolta nukkekodissa! Haaveilen kyllä vihreästä keittiöstä... Omaan nukkekotiin on tulossa myös vihreää, mutta iloisempana, koska lapsi leikkii sillä :)

    Ihana, ihana musta kissa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haaveilen jonain yönä kutistuvani niin pieneksi, että voisin muuttaa tuonne asumaan, mutta vielä ei ole toive toteutunut! :D
      En aiemmin pitänyt vihreästä sisustuksessa, mutta sittemmin tajusin, että siitähän löytyy kauniitakin sävyjä. Ns. vanhasta vihreästä, jota löytyy monien kotoa, en edelleenkään pidä, mutta tummat ja metsäiset sävyt ovat mieleeni. :)

      Poista
  3. The finishes and colors are beautiful! :D I love the dark atmosphere.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you! It took awhile to find the right colors but I think it was worth of it. :)

      Poista
  4. Oikein mukava portaikko. Hellakin vallan mainio kokonaisuus.
    Apureita tarvitaan tuommoisissa hommissa aina. Rapsutukset sille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kiitän kommentista ja apuri rapsutuksista! :)

      Poista
  5. Tosi hienoa! Sitä ihmettelen, miten sait maalattua vesiväreillä kaakelitulosteen päälle? Eikö muste levinnyt? Käytätkö tulostuksissa laser- vai mustesuihkutulostinta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasertulostimen muste ei leviä kastuessaan, se on sen puoleen kätevä näissä hommissa!

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Oho, en ollut huomannut vastata, mutta kiitos nyt vähän jälkijunassa!

      Poista
  7. Älä nyt vaan sano että oot lopettanu? 3:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En suinkaan! Päivittelen vain hyvin harvakseltaan. Keittiö on edelleen työn alla, jahka saisin sen etenemään niin tapahtuu jotain täälläkin. :D

      Poista
  8. Hello Tiina, I have just come across your blog and I was instantly taken with your work on the hallway and kitchen, the colours and aging processes you have used are wonderful. I am always so scared to 'age' my miniatures and dolls house rooms, but you have a real talent for it. I look forward to seeing more of what you do, and I'm prepared to wait until you are ready to post again. Oh and I love your black cat, it is very similar to my own, except it is missing some white patches.
    Jayne c

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you for your kind words Jayne! I believe this house can't never be completely ready. There's always next problem behind the corner... but that's the fun part too. :)

      Poista