13. kesäkuuta 2010

Kalmankujan pihan on edennyt siihen pisteeseen, että voi laittaa taas jo pientä kuvatusta siitä missä mennään. Pohjalevy on nyt mullattu ja liimattu paikoilleen. Puitakin mallasin ja muita risukkoja ja mietin mikä on liikaa ja voiko mikään olla liikaa. Se ylikasvanut ruoho tai heinikko vain puuttuu, vieläkään en tiedä miten sen saisi helpoten tehtyä. Yhä vielä on myös tyhjät ikkuna-aukot, koska odottelen postista puutavaralastia saapuvaksi. Tilasin kokeeksi kasan balsalevyjä tästä paikasta (*klik*). Noin tuhannessa blogissa tuo on jo niin käytetty materiaali, että haluan päästä osalliseksi itsekin ja katsoa onko se maineensa veroinen.

Tästä keskimmäisestä kuvasta välittyy ehkä parhaiten se tunnelma, jota olen hakemassa. Synkkää, kuollutta kasvillisuutta ja tummia värejä. Pysähtyneisyyttä. Niin, että sydän hypähtää mielihyvästä joka kerta kun vilkaisen pientä minielämääni. Tekemistä on vielä vain niin paljon.

Etsin sopivia kiviä tuohon pihalle ja paljon löysinkin, mutta olen kuitenkin sitä mieltä, että jotkin särmikkäämmät sopisivat sittenkin paremmin. Nyt on muutenkin hyvä vuodenaika tehdä tätä projektia, kun ulkoa löytyy paljon kuivattavia kasveja, joista voi kasata kasvillisuutta ympäröimään kalmankujan pihaa.

8 kommenttia:

  1. Helppo, joskaan ei ehkä halvin, mutta takuulla myös hyvännäköinen konsti olisi NOCH-pienoisrautatiesarjan valmis Natur+ -ruohikko. Mä hankin sitä Herra Mäyrälle, kun se kerta kaikkiaan oli niin hyvän näköistä. Sarjasta löytyy paljon eri värejä, mm. sellainen aika kuolleen ruskean sävyinen Reeds-vaihtoehto. Siihen on sitten helppo liimata halutessaan lisäksi pitempiä heiniä, joko pienoisrautatiesarjasta tai kuivaneita heiniä ulkoa. Kurkistahan www.noch.de/en. :) Noita myy mm. Hobby Point Helsingissä. Jos innostut ja asut kaukana, niin voin tarvittaessa toimia kuriirinakin.

    VastaaPoista
  2. Hiuksia nostattava tunnelma välittyy jo kuvista. Aivan mahtava piha!!

    VastaaPoista
  3. Fantastic house. You have created a fabulously spooky atmosphere.
    Regards,
    Janice

    VastaaPoista
  4. Upeaa jälkeä teet! Kivoja yksityiskohtia löytyy paljon!

    VastaaPoista
  5. Aino: Kiitos, tuo olikin hyvä vinkki! Hobby Point on kyllä tuttu kauppa, mutta rautatietarvikkeita en ole koskaan älynnyt katsoa tarkemmin. Hinta on tosiaan suolainen nettisivujen perusteella, mutta ei ihan mahdoton. Tutkin ensin löytyykö vastaavaa täkäläisistä askarteluliikkeistä. :)

    Piipa, Lotte ja Mia - kiitos kaunis!

    Janice: Love to hear that! :)

    VastaaPoista
  6. ¡Me gusto mucho encontrar tu blog!
    Tienes miniaturas ¡ fantásticas!!
    Saludos
    Flor

    VastaaPoista
  7. Thank you for your comment, Flor. :)

    VastaaPoista